Tilaa Pikantit esiintymään!

Musiikki tekee tilaisuuden. Ja lauluesityksen voi myös antaa lahjaksi! Pyydä tarjous tai tilaa Pikantit-kuoro tai -pienryhmä esiintymään juhlaan tai muuhun tilaisuuteen Kangasalla, Tampereella tai naapurikunnissa. Pidemmällekin lähdemme mielellämme konsertoimaan tai osallistumaan musiikkitapahtumaan, kun varataan suunnitteluun riittävästi aikaa.

Pikantit-lahjakortilla voit tarjota lahjan saajalle kuoron tai pienryhmän esiintymisen Kangasalla, Tampereella tai naapurikunnissa. Tämä on varma tapa yllättää iloisesti hänet, jolla on jo kaikkea, ja tarjota samalla ohjelmaa juhlavieraille. Tulemme laulamaan mieluiten kuoron toiminta-aikana tammi-toukokuussa tai elo-joulukuussa.

Kuoron esiintymisasuna voi tilaajan toivomuksen ja tilaisuuden luonteen mukaan olla joko kuoropuku tai väritykseltään yhtenäinen asu, esim. puna-musta tai kokomusta.

Esiintymiskorvaus sovitaan tilauskohtaisesti. Korvauksen määrään vaikuttavat muun muassa esiintymisen kesto, tilaisuuden luonne, matka- ja/tai yöpymiskulut Kangasalan ulkopuolelle sekä laulajille mahdollisesti tarjottava ruokailu.

Vuoden 2015 pienryhmien ja kuoron esiintymiskorvaukset alkaen:

lauluyhtye (8-10 laulajaa) 200 euroa
pienryhmä (12-15 laulajaa) 250 euroa
koko kuoro (40-50 laulajaa) 400 euroa

Yllä mainitut hinnat sisältävät neljä tai viisi laulua, kesto yhteensä noin 15 min. Konserttien ja muiden pidempikestoisten esiintymisten hinnoista sovitaan erikseen.

Pyydä tarjous esiintymisestä kätevästi alla olevalla lomakkeella! Tiedot välittyvät pienryhmien esiintymisistä vastaavalle järjestäjälle ja puheenjohtajalle. Tilaajaan otetaan yhteyttä korvauksesta ja tarkemmista yksityiskohdista sopimiseksi. Tämä alustava varaus ei sellaisenaan sido kumpaakaan osapuolta, vasta allekirjoituksin tai sähköpostitse vahvistettu tilaussopimus on sitova.

Meiltä voi ostaa myös esiintymislahjakortin. Lahjakorttia koskevat yhteydenotot sähköpostitse pikantit(at)pikantit.com tai puhelimitse sihteerille.

Alustava esiintymistilaus/varauslomake. *Tähdellä merkityt tiedot ovat tarpeellisia.

Tilaajan tiedot
Yrityksen/järjestön nimi
Yhteyshenkilö *
Sähköpostiosoite
Puhelin *
Laskutusosoite *

Esiintymistiedot
Esiintymiskokoonpano *
Esiintymispäivä ja *
-aika
Esiintymispaikka *
ja osoite
Esiintymisen kesto *
Ohjelmistotoiveet/ * tilaisuuden luonne


email: pikantit(at)pikantit(piste)com

Pikantit 2008

coninfo